Taas kuukausi vaihtui ja pelit golfkentillä jatkuivat. Kerään kuukausittain mustaa valkoiselle omista peleistäni, jotta muistan mitä on tapahtunut ja milloin. Ajattelin, että olisi mielenkiintoista seurata omaa kehitystä tasoituksen ja pelikierrosten kautta. Lisäksi mukana on muutama muu golfin statistiikasta tuttu tunnusluku.

Pelit & tasoitus

  • Pelattuja reikiä 144 (8 täyttä kierrosta)
  • HCP 19.9 (26.6 muutos – 6.7)

Kierroksia kertyi kuukauden yhteensä kahdeksan. Tosin näistä suurin osa oli ysejä eli 16 puolikasta kierrosta on lähempänä totuutta.

Tasoituksen pudottaminen ei ole itse tarkoitus, mutta se kertoo samalla oppimisestani. Kuukauden alkupuolella pelasin viisi kierrosta ilman, että tasoitus muuttui suuntaan tai toiseen. Varsinkin täysillä kierroksilla oli vaikeuksia saada pysymään paketti kasassa loppuun asti. Ehkä varmuus tulee sitten ajan kanssa.

Kuukauden toisella puoliskolla sain aikaiseksi muutaman hyvän ysin ja tasoitusta tiputettua. Aivan loppuun tuli sitten vielä pari nostavaa korttia, mutta kahdenkympin raja meni rikki joka tapauksessa.

Tunnusluvut

  • Väyläosumaprosentti 32 %
  • Greenosumaprosentti 23 %
  • Putteja keskimäärin 2,09

Aloin seuraamaan myös muutamaa muuta tuttua tunnuslukua. Väylään osuin 32 %:n tarkkuudella ja greeneihin 23 %:n tarkkuudella. Vertailuksi todettakoon, että PGA kiertueen kärkipäässä vastaavat luvut ovat 70 % tai enemmän. Puteista seuraan vain määrää ja ajatuksena on tällä hetkellä välttää kolmen putin reiät.

Harkitsin tunnuslukuihin myös up & downeja eli missatun viheriön jälkeen lähestyminen + putti sekä sand saveja eli missatun viheriön jälkeen bunkkeri + putti yhdistelmiä. Lopulta jätin ne pois, koska omassa pelissäni niitä ei käytännössä ole lainkaan.

Näillä eväillä kohti uutta kuukautta ja toivottavasti se varmuus vielä löytyy!

Kirjoitukset ovat omia mielipiteitäni enkä väitä ymmärtäväni golfista mitään. Yritän oppia lisää ja mielelläni kuulisin sinun mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Oletko käynyt läpi samoja ajatuksia läpi? Tai olisiko joku muu lähestyminen aiheeseen parempi?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *